Musiikkineuvos Ilkka ”Danny” Lipsanen on tänä syksynä ollut hyvinkin ajankohtainen. Syyskuussa ilmestyi Dannyn ensimmäinen soololevy yhdeksään vuoteen ja marraskuussa jatkuu suurta suosiota nauttiva Finnhittien kuninkaat –kiertue. Marraskuussa ensi-iltansa tulee saamaan myös Sakari Saksan ohjaama dokumentti sekä nyt lokakuussa ilmestyy Markku Veijalaisen kirjoittama kirja ”Minulta Sinulle”. Uuden kirjan tiimoilta Danny ja Markku Veijalainen ovat Helsingin Kirjamessuilla esittelemässä uutukaista. Tapasimme Dannyn syyskuussa Kotkassa Fashion Night –tapahtumassa. Esiintymisen jälkeen Dannyllä oli kiire Tuuriin esiintymään Frederikin ja Tapani Kansan kanssa.

  • Finnhittien kuninkaat –kiertueen idea tuli siitä, että meillä on ollut eniten hittejä suomalaisista laulajista. Finnhitit on perisuomalainen keksintö ja sen otsakkeen alla myytiin paljon äänitteitä 70 ja 80-luvulla, Danny kertaa.

 

Finnhits oli levy-yhtiö Finnlevyn keksimä sarja ja jatkoa 60-luvun alun Toivekonsertti –kokoelmille. Finnhits levyille päätyneet biisit edustivat aikansa kuunnelluimpia kappaleet.

  • Kaikki biisit eivät olleet edes Finnlevyn tuotantoa, vaan eri levy-yhtiöistä ostettiin mukaan sen hetken parhaimmat kappaleet, Danny jatkaa.

 

Finnhits –kiertueet saivat alkunsa vuonna 2012 ja silloin Dannyn, Frederikin ja Tapani Kansan lisäksi konserteissa esiintyivät sekä Eini että Virve Rosti. Kiertueen tiimoilta ilmestyi myös levykin, mutta

uutta Finnhits levyä ei tällä erää ole luvassa. Edellisen Pekka Ruuskan kanssa tehdyn soololevyn jälkeen Danny aloitti yhteistyön Petri Kokon kanssa ja työn hedelmiä julkaistiin Poptorin kautta. Yhteistyön tuloksen syntyi Dannyn elämään viittaavia kappaleita kuten ”Ero” ja Armille tehty ”Hyvästelty ei”. Yhdeksän vuoden odotus palkittiin ja syyskuussa ilmestyi uusin soololevy. Nyt syksyllä julkaistun levyn tuottajana toimi Esa Nieminen.

  • Oli äärettömän miellyttävä kokemus olla Esan kanssa tekemisissä sillä hän oli yksi niitä harvoja tuottajia joiden kanssa en ollut aiemmin tehnyt musiikkia. Studiototeutus meni äärettömän joutuisasti ja hyvin, kiittelee Danny.

 

Levyä varten tilattiin sanoituksia mm. Mariskalta ja Edu Kettuselta. Lopulta levyä varten oli olemassa 40 kappaleen rypäs josta 12 kappaletta haarukoitui mukaan. Oman materiaalin lisäksi levylle päätyi myös yksi lainabiisi.

  • Mukaan otettiin country laulu nimeltään ”Sekaisin susta”. Se oli vaan niin hyvä biisi, että se oli pakko ottaa mukaan.

 

Uuden levyn lisäksi Danny oli alkusyksystä esillä Sakari Saksan ohjaaman dokumentin johdosta. Nyt marraskuussa ensi-iltansa saava dokumentti perustuu sekä arkistomateriaaliin että dokumenttia varten kuvattuun materiaaliin. Dokumenttiin kuvattiin materiaalia mm. Haminassa jossa Danny kävi aikanaan RUK:n. Syyskuun alussa dokumentti esitettiin koeyleisölle Helsingin Savoy-teatterissa. Danny oli myös paikalla näkemässä dokumentin ensimmäistä kertaa.

  • Dokumentissa on paljon hyviä kohtauksia ja monta onnistunutta ratkaisua. Jos olisin ollut tekemässä käsikirjoitusta, olisin kirjoittanut joitakin kohtauksia vähän toisella tavalla, Danny miettii.

 

 Elokuva

Pitkäjänteinen ura

 

Danny ura musiikin parissa alkoi 60-luvulla The Islanders yhtyeen vokalistina. Yhtye hajosi Dannyn siirryttyä armeijaan. Soolo uran aktivoiduttua oli aika kokeilla siipiä myös ulkomailla. Uran alussa sekä Brasilia että Englanti tulivat tutuksi. Kaiken kaikkiaan Danny laskee esiintyneensä 23 maassa ja tarkentaa, että ”ennen kaikkea matkoissa on ollut kysymys itsensä kehittämisestä”. 60-luvun lopulla Brasilian pop-laulun maailmanmestaruuskisoissa tykästyttiin vaaleaan viikinkiin ja Dannylle tarjottiin jopa Brasilian kiertuetta.

  • Minulle tarjottiin puolen vuoden kiertuetta, mutta en voinut ottaa tarjous vastaan, Danny toteaa. Minulla oli tuolloin työn alla ”Rock Side Story” niminen show.

 

Danny päätyi kuitenkin mukaan brasilialaiselle LP:lle. Lontoossa käytiin keskusteluja Engelbert Humperdinckin managerin Gordon Millsin kanssa, mutta Danny mukaan yhteistyön olisi vaatinut onnistuakseen ”määrätyn määrän rahaa”. Esiintyminen maineikkaalla Speak Easy -klubilla kuitenkin mahdollistui ja yleisön joukossa nähtiin mm. Jimi Hendrix sekä Cat Stevens.

  • Olimme Jyrki Hämäläisen sekä The New Musical Expressin päätoimittajan Andy Grayn kanssa katsomassa Jimi Hendrixin ensimmäistä Euroopan keikkaa Lontoossa. Sekä Beatles että Rollarit olivat myös Hendrixin keikalla. Seuraavana iltana esiinnyin Speakeasy -klubilla ja mitä ilmeisemmin Jimillä oli vapaa ilta kun hän tuli sinne käymään, muistelee Danny.

 

The Beatles oli tuolloin kovassa huudossa. Yrititkö päästä juttuun yhtyeen edustajien kanssa?

  • Vuonna 1968 olen jutellut puhelimessa John Lennonin kanssa; pojat olivat olleet juuri esiintymässä Ruotsissa. Ollessani Englannissa soitin Apple Recordsiin ja esitin ehkä niin hyvän alustavan puheen koska sain Lennonin puhelinnumeron. Soitin ja kysyin olisiko mahdollista saada The Beatles Suomeen. Lennon vastasi ”We’re too busy. I’m sorry we can’t come over”. Olen siis mies joka puhui John Lennonin kanssa, Danny naurahtaa.

 

Dannyn ja Jyrki Hämäläisen ensimmäisten matkojen satoa oli Cliff Richardsin ja The Shadowsien näkeminen lavalla. Tom Jonesia herrat kävivät kuuntelemassa sekä Palladiumissa että Talk of the Townissa. Tom Jones oli myös yhdessä Dannyn kanssa Cannesissa vastaanottamassa eniten myyneen artistin palkintoa vuonna 1968. Eurooppaan suuntautuneiden matkojen johdosta Danny ei päässyt tapaamaan Elvistä. 90-luvun lopussa hän teki tosin tuttavuutta ”Memphisin Mafian” jäsenen Lamar Fiken kanssa.

  • Lamar oli kaksi päivää luonani kylässä ja katsomassa 30-vuotis konserttiani Kulttuuritalolla. Hän lahjoitti minulle Harley Davidson teoksen ja uudessa kirjassani kerron mitä hän minulle siihen kirjoitti. Lamarin tarinoita oli hauska kuunnella sillä olihan hän ollut Elviksen lähipiiriä. Lamar kutsui minut myös Amerikkaan, Danny toteaa.

 

Elviksessä puhuttaessa Danny intoutuu muistelemaan ystävänsä nyrkkeilijä Elis Askin edesottamuksia rapakon toisella puolella. Elis Ask on yksi suomalaisen nyrkkeilyn legendaarisimmista nimistä ja hänen ottelunsa Amerikassa keräsivät katsomoihin myös viihde-elämän kermaa.

  • Eräänä päivänä Elis tuli toimistooni ja kysyi onks toi laulaminen kivaa. Minä siihen, että on se ihan kivaa. ”Kato, kun mä olin Ameriikassa pokraamassa niin siellä kävi kanssa kolme jätkää katsomassa mun matseja. Kaikki matsit ne kävi. Ne oli kans laulajia.” Aha, ketäs laulajia ne oli, kysyin. ”Muistan, yksi oli semmoinen kuin Frank Sinatra ja sitten oli semmoinen kuin Sammy Davis ja sitten oli vielä se Dean Martin. Tiedäksä ketä ne on?” Kyllä mä tiedän ketä ne on, vastasin. ”No sitten, kerran kun mä olin Amerikassa mä olin nakkikioskilla ja siihen tuli joku jengi ja ne kiilas mua. No muahan otti vähän päähän, mutta sitten ne sano, että se kiilaaja oli joku Elvis.” Eli Elis Ask olisi ollut samalla nakkikioskilla kuin Elvis ja Mafian jengi!

 

An Evening with Danny

 

Kysyttäessä Dannyltä monta Elviksen tunnetuksi tekemää kappaletta hän on levyttänyt suomeksi, on vastaus alle kymmenen. Ensimmäinen Dannyn versioimaksi päätynyt kappale oli ”Love Me Tender”. Danny myöntää, että Elviksen tutuksi tekemät kappaleet eivät ole helppo valinta laulajalle: ”Sehän on yksi haastavimmista mahdollisista tehtävistä levyttää Elviksen tekemiä lauluja. Elvis oli niin suvereeni laulaja ja tulkitsija”, Danny toteaa. Uuteen ”Minulta Sinulle” kirjaan on päätynyt mukaan yksi Elvis kappale.

  • ”Jailhouse Rock” on mukana uudessa kirjassani. Kirjan mukana tulee levy johon olen valinnut 20 kappalettani; kyse on vähemmälle huomiolle jääneistä harvinaisuuksistani. Mukana on mm. sellainen kappale kuin ”Hyttystanssi” ja onnittelulaulu jonka teimme Jukka Virtaselle, kun hän täytti 80; kappaleen teksti meni ”yhdeksän kertaa yhdeksän”… Biisistä tuli pirun hauska. Kirjan nimi on ”Minulta Sinulle” ja sen kustantaa Bonniers. Veijalaisen Markku vastasi kirjan kirjoittamisesta ja siinä on mukana poikkeuksellisen hyviä kuvia, Danny toteaa tyytyväisenä.

 

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Dannyn tarinaa on pistetty kirjan muotoon. Edellinen Jyrki Hämäläisen kirjoittama ”Iso D” ilmestyi kymmenen vuotta sitten vuonna 2006. Dannyn mukaan uudessa kirjassa on pyritty välttämään samankaltaisuuksia.

    • Uudessa kirjassa kerron kymmenen kappaleen ns. henkisen ympäristön: ketkä sävelsivät, kuka teki tekstin ja oliko tekovaiheessa kommervenkkejä, Danny sanoo.

 

Kirjaan pohjautuen on työn alla ollut myös ”An Evening with Danny / Olohuoneessa! Danny – lauluista tehty” kiertue, jonka ajankohtaa ei Dannyn mukaan ole vielä tarkkaa päätetty. Kiertueen piti alkujaan olla jo tänä syksynä, mutta muiden kiireiden takia sitä päätettiin siirtää. Kiertueella tulee olemaan mukana kirjan kirjoittaja Markku Veijalainen sekä Jani Jalkasen ja Hänen Orkesterinsa.

  • Konsertin ajatuksena on, että menemme ikään kuin olohuoneeseen joka meillä on lavalla lavastuksena. Keskustelemme Mapen kanssa ja välillä soitetaan musiikkia, Danny kertaa.


 



Miten Jani Jalkasen ja Hänen Orkesterinsa valikoitui mukaan kiertueelle?

  • Kari Tapio nousi aikanaan pinnalle Danny Show kautta; tämä tapahtui vuonna 1972. Elämä kulki eteenpäin ja aika-ajoittain tapasimme Karin kanssa. Tutustuin myös Karin poikiin ja huomasin kuinka hyviä soittajia he olivat. Etenkin basisti Jani on pirun hyvä muusikko. Olin heidän kanssaan Ruotsissa Kari Tapion muistokiertueella ja siellä puhuimme, että tekisimme jotain yhdessä Suomessa.

 

Teatterin omaisin keinon

 

D-Tuotanto on vuosien aikana nostanut laajempaan tietoisuuteen monia artisteja. Danny laskee, että D-Tuotanto on nostanut kaiken kaikkiaan 156 artistia Suomen tähtitaivaalle. Ensimmäisellä kiertueella mukana olivat sekä Eero Raittinen että Anki Lindqvist. Myöhemmillä kiertueilla yleisölle esiteltiin nimiä kuten Irina Milan, Kirka, Muska, Ami Aspelund sekä Petteri Pettersson Brass. Tangokuningattarista Dannyn kautta suurempaan tietoisuuteen ovat tulleet Susanna Heikki, Johanna Pakonen, Mira Sunnari ja viime kesänä kruunattu Erika Vikman. Onko vuosien aikana mukana olleista artisteista jäänyt joku erityisesti mieleen?

  • Jokainen artisti on nostanut itse itsensä kansakunnan kaapin päälle. Sanoisin kuitenkin, että Kirka ja Kari Tapio ovat olleet suuria lahjoja miespuolisista laulajista. Sorsakosken Topin isä oli muuten minun linja-auton kuljettajana 10 vuotta ja hän oli mukana ensimmäisissä Danny Showssa. Muistan vielä kun hän esitteli minulle kaksi pikkupoikaa; toinen heistä oli Topi. Olen yrittänyt suhtautua niin, että vaikka olisi kuinka hyvä, olen aina yrittänyt työntää heitä eteenpäin. Tällä alalla on vaikea pysyä pinnalla ja uudistua. Vaikka olisi minkälainen lahjakkuus tahansa, sammuu heitä tuonne matkan varrelle; jopa kaikkien aikojen lahjakkain mies, Elvis, väsyi tähän kohtuuttomaan rumbaan.

 

Danny Shown perusta rakentui idealle jonka Danny oli kirjoittanut lapulle vuonna 1965. ”Danny Show on ohjelma, joka pyrkii viemään yleisönsä musiikin mielenkiintoiseen maailmaan teatterin omaisin keinon” luki muistiinpanossa. Dannyn mukaan ”teatterin omaisin keinon” oli ratkaiseva elementti konseptissa ja kokonaisuus on toiminut jo 50 vuotta. Musikaalisuus ja teatraalisuus ovat tulleet Dannylle geeniperintönä; Danny äiti harrasti pianon soittoa ja näytteli mm. Porin teatterissa.

  • Äidin äidin isän nimi oli Hans Aufrichtig ja hän toimi Kansallisoopperan kapellimestarina. Hän oli siis korkeimman koulutuksen saanut muusikko, Danny kertaa.

 

Dannyn äidin isä oli kuuluisa pirtukuningas Algoth Niska ja hänen veljensä Adolf Niska oli suosittu oopperalaulaja.

  • Sieltä tuli musikaalisuutta ikään kuin velvollisuutena ottaa vastaan. En alkuun ymmärtänyt, että minulla oli näin hienoja taiteilijoita lähipiirissä. Sitä kautta tuli mukaan myös asenne, että tämä on työtä, Danny sanoo.

 

Teatterimaisuutta haettiin myös ulkomaisilta esikuvilta.

  • Kun Elvis meni lavalle, se oli esitys. Kyseessä ei ollut pönötyslaulantaa sillä Elvis ei seissyt paikallaan vaan esitti ne laulut. Myös muilla kansainvälisillä staroilla konsertit olivat esityksiä kuten Tommy Steelellä, Cliff Richardsilla – puhumattakaan Jerry Lee Lewiksestä. ”Rock Side Storyyn” otin ajan hengen mukaisesti tanssijoita. Musiikkinumeroita väritettiin puvustuksella, tanssijoilla, dioilla ja filmeillä. Visuaalinen ilme rakennettiin kappalekohtaisesti ja kun lauluja laitettiin peräkkäin, tuli niistä teatterimaisia show numeroita.

 

Yksi Danny shown elementeistä oli tiukasti ajassa kiinni ja kätteli samalla Dannyn suurelle idolille. Kyseessä oli vuonna 1972 esitelty Elvis-käärme.

  • Toisena käärmeenä meillä oli mukana Urkki. Nuo impulssit otin suoraan Alice Cooperilta. Samalla tehtiin myös kappale nimeltään ”Synti”, Danny muistelee.

 

Monien artistien kanssa työskenneeltä Dannyltä on hyvä kysyä lopuksi nuorista artisteista mitkä ovat kiinnittäneet hänen huomionsa. Onko jotakuta artistista mikä olisi säväyttänyt?

  • Taannoin luonani kävi yksi kaveri, Anssi Kela, joka teki tv-sarjaa. Hän käy kysymässä ihmisiltä miten joku laulu on syntynyt; kerron siinä tv-ohjelmassa ”Hetki lyö” kappaleen tarina. Olen tykännyt myös Haloo Helsinki –yhtyeen Ellin persoonallisesta tavasta tulkita kappaleita. Molemmilta laulajilta löytyy melodiaa eikä pelkästään räppiä, Danny päättää.



Haastattelu: Tomi Raussi ja Jari Koskela
Kuvat: Jari Koskela / Erika Vikman
Taitto: Teemu Raussi
Kiitokset: Ville Rainisto